Uraansa ei saanut nostettua myöskään FC Lahdessa Vahid Hambo, joka 17 ottelusta kirjautti vain kolme maalia ja pelasi näistä vain 11 matsissa avauskokoonpanossa. Hambon sopimus Lahteen päättyi, ura tarvitsisi taas buustia jostain. RoPS-paidassa liigasta pudonnut Youness Rahimi (9/1) saattaisi tehdä uransa kannalta fiksusti, jos jäisi Rovaniemelle ottamaan isompaa roolia Ykkösessä, koska liigaurasta ei ole toistaiseksi tullut kovin kantavaa. Paikallisvastustajaksi palanneen Hakan ex-ilveksistä Antto Hilska oli edelleen rooliltaan vähän välimallin hyökkääjä tehden kuitenkin kaksi maalia, toinen näistä sarjapaikan kannalta tärkeässä Honka-voitossa. Turun sinimustan puolen ex-ilveksistä Martti Haukioja sai vastuuta 16 ottelussa ja kutsuttiin jälleen myös U21-maajoukkuereissuille.
Päivitystä: Ali palasi syyskuussa Suomeen ja nousi Oulun mukana liigaan, mutta ensi kaudesta on vain optio. Viimeksi muokattu: 17 Marraskuu 2020 #2 Tännekin vähän katsausta: Missä menevät Ilveksessä viime vuosina pelanneet ulkomaalaiset? Ykkösen kaudella 2014 Ilveksessä käynyt amerikkalaistorni Wojciech Wojcik ei onnistunut Ilveksessä kummoisesti, teki pari maalia, mutta pääasiassa muistini mukaan juuttui penkille. Ugwunna on pelannut Suomen jälkeen Hollannin alasarjoissa, mutta hänellekään ei löydy 2018 jälkeen seuraa. Hyökkäykseen kokeiltiin tuloksetta (7 ottelua / 1 maali) myös Liettuasta löytynyttä libanonilaista Mohamed Kdouhia, mutta tämänkin miehen matka jatkui pian Albanian ja Indonesian kautta takaisin kotimaahansa, missä edustaa nykyään toisen sarjatason Bekaa SC:ta.
Muutoinkin tuntuu monesti jotenkin tylsältä kun katsoo useiden Veikkausliigajoukkueiden kokoonpanoja kun aloituskokoonpanossa on 6-7 suurelle yleisölle täysin tuntematonta ulkomaalaista. Toivottavasti tässä kehityksessä ei tulevaisuudessa mennä aivan Korisliigan malliin. [[SUORA LÄHETYS][[] Mariehamn AC Oulu elää 30 syyskuuta FC Haka Vaasan Palloseura elää 2022 - Google-haku - UDAC Das ist der Haka–Ilves, KuPS–Inter, SJK– HIFK, VPS– AC Oulu, Ex-Ilvekset maailmalla#1 Avataanpa jalkapallopuolellekin tällainen ketju kun ainakin itsestäni on mukava seurata, missä seuran ex-pelaajat menevät. Jusif Ali ei saanut Ilveksessä toissa kaudella otettua roolia ja lähti omituiselle lainalle Dinamo Zagrebiin. Nyt Ali on tehnyt vieläkin eksoottisemman siirron ja liittynyt Kyproksen liigassa pelaavan (ja nykyään Paulus Arajuuren seurana tunnetun) Pafos FC:n U20-joukkueeseen.
Muilla on ollut täysi työ mahtua edes kokoonpanoon. Väitän, että Ilveksen omissa reserveissä (P20 ja Ilves/2) olisi ollut vastaavia ja jopa parempia vaihtoehtoja, kuten esim. Miska Rautiola on osoittanut. Nuorien sopimuspelaajien lisäksi olisi ollut mm. Samuel Dahan, Taha Özcelik, Oiva Jukkola jne. Ilveksellä on tässä suhteessa hyvä tilanne, joten varsinkin näiden ulkolaisten arpojen hankkimisessa voisi olla pidättyväisempi.
Haarala siirtyi elokuussa 1+1-vuotisella sopimuksella TPS-paitaan, mikä olikin hänelle ilmeisen hyvä urasiirto: Haarala sai melko hyvin peliaikaa ja viimeisteli vielä 13 liigaottelussa 4 maalia, joista toki 3 syntyi hattutemppuna RoPSin verkkoon. Pavle yritti saada Ilveksen jälkeen sopimusta kovemmista liigoista, mutta kävikin päinvastoin eli joutui lopulta tyytymään Ykköseen (FF Jaro). Ei jatka Jarossa kaudella 2020. Tuolloin sisään tulivat myös Ilvekseen sittemmin palannut Emile Paul Tendeng ja SJK:n kautta KuPSiin mestaruutta voittamaan mennyt Reuben Ayarna, jotka toivat mukanaan ison annoksen taitoa ja voittamisen kulttuuria.
[[JALKAPALLO@@@]] FC Lahti Haka elää 11 syyskuu 2022 Lahti johti viimeistä ottelua vielä tauolla 0–2, mutta TPS [elää] VPS Lahti elää 20 elokuu 2022 | Profile 2007 FC Lahti – FC
Muistanko ulkoa oikein, että Kdouh teki ainoan Ilves-maalinsa Klubin verkkoon? Kaudella 2016 Ilves taisteli loppuun asti jo mitaleista jääden lopulta kirvelevästi viidenneksi, mutta puolustuksen tukena ollut SJK:sta tullut serbitoppari Pavle Miljosavljevic vakuutti kovaotteisuudestaan ja ajoittaisesta pelisilmättömyydestään huolimatta. [LIVE HD] AC Oulu Lahti elää live 4 syyskuu 2022 | Profile (VERKOSSA##) Lahti Ilves elää | Profile - Titanium Tutors Ilves Tampere HIFK elää 2022 | Profile - City of Blue Mound AC Oulu FC Haka[[[Suora lähetys<<<]]] Ilves Mariehamn elää 2022 2 lokakuuta AC Oulu FC Haka elää live - Google-haku HJK– Honka, Haka– Ilves, KuPS–Inter, SJK– HIFK Ilves Tampere Mariehamn elää 2022Ghanalainen hyökkääjä Mohammed Latif kävi näytillä talvella, ei sopeutunut Eurooppaan eikä saanut sopimusta ja on pelannut myöhemmin Afrikan sarjoissa.
#8 Tämä Haaralan hylkääminen on kyllä erikoinen tapaus, kun huomioi, miten hän mätti maaleja jo Ilves/2:n riveissä. Vastaavasti tänne hankituista ulkomaalaisista ainoastaan Jair on ollut todellinen vahvistus - tosin sitäkin parempi. Kamerunilainen Alim Moundi siirtyi sopimuksen purkamisen jälkeen Ykköseen TPS-paitaan ja jatkosopparin myötä kohtaa Ilveksen kesällä Veikkausliigassa. Hyökkäämässä ilman tehoja käyneet ghanalainen Samuel Afum ja kamerunilainen Jacques Haman ovat ainakin toistaiseksi ilman seuraa. Viimeksi muokattu: 20 Tammikuu 2020 #3 Ex-Ilvekset Mauro Severino (viimeksi HIFK ja TPV) ja Gullit Zolameso (Gnistan) pelaavat ensi kaudella Ykköstä Kajaanissa #4 Cup-vastustaja KTP:n riveissä Ykkkösessä on alkavalla kaudella kaksi ex-Ilvestä: Antti Mäkijärvi ja Thomas Agyiri.
(SUORA LÄHETYS@@@) FC Lahti VPS elää 28 syyskuuta (SUORA LÄHETYS@@@) FC Lahti VPS elää 28 syyskuuta 2022 Iltapulu. fi SJK-Honka, Inter-VPS, HJK-TPS, KuPS-IFK Mariehamn, MyPa-RoPS, 24.
((KATSO SUORANA!)) Inter VPS elää 2022 19 lokakuuta 2022 FC Lahti karsii liigapaikasta Ykkösen karsintafinaalin TPS–Jaro voittajaa vastaan. Haastajasarjan voiton aiemmin varmistaneella AC
Liigakarsinnat alkavat torstaina - TPS valmis haastamaan FC FC Lahti lähtee liigakarsintoihin allaan 6–1-voitto Veikkausliigan jumbojoukkue Helsingin IFK:sta. Tosin ennen HIFK-voittoa Lahti hävisi
(((SUORATOISTO))) FC Lahti VPS 2022 2 lokakuuta 2022 [Elää=] VPS Lahti elää live 20 elokuu 2022 | Profile eurofootballru match. Lahti johti viimeistä ottelua vielä tauolla 0–2, mutta
Veritas Stadion - Tiketti FC TPS kausikortit & liput 2022. Fr 1.1. - Lö 31.12. FC Inter 2022 Light-kausikortti Försäljningen är avslutad FC TPS kotiottelut 2022
Ondukun ainoa maali Veikkausliigassa ehti tuoda kuitenkin Ilvekselle kolme pistettä 1-0-voitossa RoPSista. Onduku ei ole pelannut loukkaantumistensa jälkeen missään. Viime kaudella Ilveksessä pelanneista ulkomaalaisista liigatasolle nimekkään, mutta kovin verkkaisen laitapakki David Addyn sopimusta ei jatkettu ja mies on nyt ilman seuraa. #5 Kalle löytänyt uuden seuran Italiasta #6 Vahvaa kautta pelaava Antti Mäkijärvi yrittää nostaa Kotkaa liigaan: #7 Kieltämättä vähän mietityttää, kun Haarala painaa hatullisen TPS-paidassa ja meillä pyörii tusinahyökkääjien ruletti.
((JALKAPALLO-)) AC Oulu Ilves elää 16 lokakuuta 2022 | MakerMeet IrelandWojcik tuli Eurooppaan yliopistopeleistä, ja ura täällä jäi Ilves-visiittiin: Mies palasi sittemmin Yhdysvaltoihin, missä on pelannut lähinnä United Soccer League-sarjaa useissa seuroissa. Nykyään 27-vuotias puolalaisjuurinen hyökkääjä pelaa Hartford Athleticissa ja oli itse asiassa viime kaudella jengin paras maalintekijä.
Saman kauden "vahvistuksista" suureksi pettymykseksi osoittautunut ugandalaishyökkääjä Yunus Sentamu (14/1) jatkoi Ilveksestä Albaniaan, nigerialainen keskikenttä Yero Bello (2/0) Romaniaan, senegalilainen laituri Yoro Ly (10/1) Armeniaan, nyt kaikki ovat ilman sopimusta. Mutta ei toki kautta ilman tuhnua Afrikasta: senegalilainen keskikenttäpelaaja Abdoulaye Ba (2/0) sai testiltä sopimuksen, mutta yhtä nopeasti myös todettiin käyttökelvottomaksi ja nykyään mies on Senegalissa samassa seurassa, mistä Ilvekseen tulikin. Nigerialaislaituri Gomo Ondukun (5/1) Ilves olisi varmaan pitänyt, mutta jalkavaivat johtivat option käyttämättä jättämiseen.
Honka KuPS elää 2022 | Profile - The Freebird Club FC Honka - Kuopion Palloseura, Jun 18, 2022 - Veikkausliiga HJK- KuPS , Jaro- Honka , Musan Dr #@## Vaasan Palloseura TPS Turku elää
((STRIIMAA!!)) AC Oulu Ilves elää 16 lokakuuta 2022 [[SUORATOISTO<<<<]] KuPS Inter elää live 17 syyskuuta 2022 Uraansa ei saanut nostettua myöskään FC Lahdessa Vahid